Martti Korhonen on 59-vuotias Vasemmistoliiton kansanedustaja Oulusta. Autonasentajana, taksinkuljettajana ja pääluottamusmiehenä aiemmin työskennellyt Korhonen toimii ympäristövaliokunnan puheenjohtajana, Liikenneturvan hallituksen puheenjohtajana ja Oulun kaupunginvaltuutettuna.
martti.korhonen@eduskunta.fi
puh. (09) 432 3051
fax (09) 432 3259
gsm: 050 511 3051
00102 Eduskunta
Käyntejä kotisivuilla:
58224 kpl
Kuntauudistus kaipaa demokratiaruiskettaKeskiviikko 8.2.2012 klo 11:00 Vasemmistoliiton tiedote 8.2.2012 Kuntalaisten tärkeä ja keskeinen rooli on unohtunut valtiovarainministeriön rakennetyöryhmän esityksestä. Uudistukselle annettu aikataulu on liian tiukka. Tällä mallilla lähidemokratia ei toteudu riittävällä tavalla. - Kuntalaiset on otettava mukaan palvelujen tuotantoon. Lisäksi tarvitaan uusia demokraattisia rakenteita, jotta kuntalaisten kuuleminen ja osallistuminen toteutuu myös laajenevissa kunnissa. Palveluiden kehittämisessä on mentävä kuntalaisen nahkoihin, organisaatiorakenteet eivät saa olla uudistuksen lähtökohtana. Vasemmistoliitto jakaa työryhmän huolen kuntien selviytymisestä seuraavien vuosikymmenien tiukentuvassa kuntataloustilanteessa. Erityisesti pitää huolehtia palvelujen turvaamisesta. Kuntauudistuksen työskentelytavan täytyy kuitenkin muuttua: kuntien omaa asiantuntemusta on kuultava ja demokratiaulottuvuuksia parannettava. Työryhmän tekemät alueelliset esitykset, kartat uusista kunnista, ovat virkamiesten tekemää pohjatyötä. Näihin karttaharjoituksiin Vasemmistoliitto ei voi sitoutua. Työryhmän esitys on pohja keskustelulle ja päätökset tehdään demokraattisen käsittelyn jälkeen. - Pidän tärkeänä, että kunkin alueen kuntapäättäjät osallistuvat aktiivisesti ensi viikolla alkavan aluekierroksen tilaisuuksiin. Kuntien ja kuntalaisten on kerrottava oma näkemyksensä oman alueen tulevaisuudesta. Ilman kuntia ei ole paikallisia palveluita eikä paikallista demokratiaa, sanoo kuntauudistuksen seurantaryhmän jäsen Martti Korhonen. Väestö- ja aluepohjaltaan suuremmissa kunnissa kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismuotoja sekä edustuksellista järjestelmää on vahvistettava. Tähän on varattava riittävästi aikaa. Lisätietoja: Martti Korhonen |
|
Avainsanat: kuntauudistus, rakennetyöryhmä, kuntademokratia, kuntakartta, kunnat, kuntapalvelut, kuntalainen |